#8 Haastattelussa Aada Lätti

Toisena bloggaajahaastattelussa on Aadan hevoelämää-blogin takana oleva Aada Lätti. Tämän postauksen teen kysymys-vastaus-tyyppisesti, koska se tuntuu minusta parhaimmalta tässä tilanteessa. Kysymykset ovat aikalailla samanlaisia, kuin Katrin, toki raviaiheiset kysymykset on vaihdettu ratsastusaiheisiksi.

1. Kuka olet?

- Olen Aada Lätti, 23-vuotias hevosharrastaja Helsingistä. Opiskelen Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa viestintää kolmatta vuotta, ja parhaillaan kirjoitan Pro gradu -tutkielmaani aiheenani yksilön pääomat sosiaalisessa mediassa. Opiskeluiden lisäksi olen kokopäivätöissä finanssialalla, kuntoilen säännöllisesti ja fiiliksen mukaan salilla sekä tietysti vietän vapaa-aikani tallilla hoidellen omaa hevostani Maroccoa.

2.Avaa hieman ratsastushistoriaasi

- Aloitin ratsastuksen 6-vuotiaana paikallisella maalaistallilla, josta siirryin aikanaan ratsastuskouluun. Olen ratsastanut vakituisesti yhteensä kolmessa eri ratsastuskoulussa, joista Solbackan ratsastuskoulu ja Equstom vaikuttivat ratsastushistoriassani eniten. Tuntiratsastajana kävin tunneilla kahdesta neljään kertaa viikossa, minkä lisäksi vuokrasin hevosia ja ratsastelin muiden hevosilla niin paljon kuin sain. Ratsastuskouluaikoina pääsin myös kisaamaan, ensimmäiset tallikisat kävin vuonna 2004 luokkana 40cm. Kisasin sekä koulua että esteitä, esimerkiksi vuonna 2011 sain koko Suomen tuntiratsastajien mestaruuskisoissa junioriluokassa kouluratsastuksessa pronssimitalin. Se oli hieno hetki! Vuonna 2011 kisasin paljon Tahko Areenan hevosilla, yhdessä päivässä saattoi tulla kymmenenkin starttia ja luokat olivat kaikkea 60cm:istä 120cm:iin. Vuonna 2011 ja 2012 olin töissä ulkomailla hevoshommissa kansainvälisillä myyntitalleilla Nina Fagerströmin opissa ja opin ihan valtavasti hevosista, ratsastuksesta ja maailmasta ylipäänsä. tässä välissä mulla oli ylläpidossa eräs sympaattinen tamma, joka on nykyään menestynyt estehevonen junioriluokissa. Samana vuonna eli vuonna 2012 loukkaannuin hevosten parissa, mutta parin kuukauden päästä sain jo ensimmäisen oman hevoseni Champin. Champin kanssa vietin neljä vuotta elämästäni, kunnes vuonna 2017 myin sen valmentajalleni ja ostin tilalle uuden hevoseni Maroccon. Maroccon kanssa olemme päässeet kisaamaan nyt 120cm luokissa, se on 8-vuotiaaksi kääntynyt kiltti ja sympaattinen ruuna.

Kuva:Vilma T
Aada ja Maco

3. Milloin kiinnostuit hevosista ja ratsastuksesta?

- Kiinnostuin hevosista ihan pienenä, mutta ratsastuksen aloitin silloisen parhaan ystäväni innostamana 6 vuotiaana. Kävimme yhdessä paikallisella maalaistallilla, lähinnä maastoilemassa taluttajan kanssa.

4. Ratsastus - mitä se merkitsee sinulle?

- Tämä on todella laaja kysymys, johon ei ole yksiselitteistä vastausta. Ratsastus tai hevoset ylipäänsä ovat mulle elämäntapa, eivät harrastus. Suunnittelen arkeni hevosmenojen mukaan, enkä pysty ajattelemaan normaalia arkea ilman hevosenomistajuuden tuomaa lisää. Hevoset ovat voimavara, sillä ne antavat vähintään yhtä paljon kuin ottavat. Olen todella kiitollinen siitä, että mulla on ollut niin paljon mahdollisuuksia harrastushistoriassani.

5. Mikä on jäänyt sun mieleen tai on sun paras heppakokemus?

- En pysty nimetä yhtä ja ainoaa parasta ratsastus- tai hevoskokemusta, koska niitä on ihan valtavan paljon. Olen ratsastanut 17 vuotta (joista viimeiset 10 vuotta lähes päivittäin tallilla), joten tähän väliin on mahtunut oikeasti paljon uskomattoman hienoja hetkiä. Kokemuksia ulkomailta, uusia ystäviä, vastuutehtäviä kisoissa kansainväliselle tasolle asti, kisaratoja, joskus menestystäkin ja tietysti niitä virheitä ja mokia, joista on oppinut paljon. Ja ihan pelkästään hetkiä oman hevosystävän kanssa. Niitä, kun on saanut tuntiratsastajana harjata sitä omaa hoitohevostaan ja kirjoittaa hoitopakkiin hevosen nimen.

6.  Maco ja Champ - mitä eroavaisuuksia hepoissa on ja oletko huomannut että toisen kanssa sinulla olisi ollut enemmän ja isompia tavotteita?

- Maco ja Champ ovat oikeastaan ihan erilaiset hevostuttavuudet. Molemmat ovat perusluonteeltaan kilttejä ja viisaita, mutta muuten niissä on paljon eroavaisuuksia. Champ on sellainen sählä, joka innostuu kaikesta: se rakastaa maastoilla ja se näyttää sen todella vahvasti innostuessaan valtavasti. Kisapaikoilla se on viilipytty ja sitä pystyy käsittelemään kuka tahansa. Se nauttii huomiosta ja esiintymisestä muille. Se on aika kompaktin mallinen, joten sille esimerkiksi askeleen lyhentäminen on helppoa esteiden välissä. Se haluaa pysyä irti puomeista ja on ehkä vähän herkkä, eli rokottaa ratsastajan suurista virheistä. Opetusmestarina se on maailman parhain, enkä vaihtaisi pois yhtään hetkeä, jonka sen kanssa vietin!

Maco on ehkä vähän vähemmän eläväinen persoona. Sekin on lungi kaveri, jolla pystyy ratsastamaan kuka tahansa kokemattomampikin, mutta se ei anna mitään ilmaiseksi - kuten ei Champkaan. Se on kuitenkin vähän tasaisempi ja suoraviivaisempi ratsastaessa. Yhtä lailla se on esteillä vielä paljon Champia kokemattomampi, mikä näkyy sen ratsastettavuudessa. Toisaalta se on paljon enemmän "easy going" ja anteeksiantavampi kuin Champ. Se tarvitsee vielä paljon voimaa ja jumppaa, jotta se pystyisi ottamaan kaiken kapasiteettinsa esteillä käyttöönsä. Kisapaikalla Maco on välillä todella sählä, se ei meinaa pysyä paikallaan ja huutelee muille hevosille. Se rakastaa myös maastoilla, mutta ei osoita sitä niin selvästi kuin Champ - se ei esimerkiksi villiinny pellolla. 

Tunsin Champin neljän vuoden jälkeen kuin omat taskuni, mutta Macon kanssa me vasta tutustumme toisiimme näin puolen vuoden jälkeen. Champin kanssa junnasin vuosia 110cm-tasolla, joten lopulta mulla ei ollut sen kanssa mitään kilpailullisia tavoitteita pitkälle tulevaisuuteen. Macon kanssa toivon kisaavani tällä kaudella 120cm tasolla puhtaita ja siistejä ratoja, jotta se voisi siirtyä ensi kaudella mahdollisesti 130cm luokkiin esimerkiksi valmentajani kanssa, jonka jälkeen voisin mennä sillä sitä korkeutta joskus tulevaisuudessa itse. Aika näyttää, milloin sen aika on - vai onko koskaan. Toivottavasti!

Kuva otettu Aadan Hevoselämää-blogista,luvan kanssa
Aada ja Champ

7. Kuinka päädyit pitämään blogia?

- Olen aina tykännyt erilaisista trendeistä, mitkä liittyvät hevosiin. Junnuna harrastimme vihkotalleja yhdessä muiden hoitajien kanssa ratsastuskoulussa. Leikin kotona keppihevosilla. Siitä siirryin virtuaalitallien maailmaan ja tallini.fi-sivustolle, joka toi paljon iloa elämään. Kun blogit tulivat suosituksi, halusin alkaa kokeilemaan onneani. Aadan hevoselämää -blogi on ensimmäinen ja ainoa blogi, jonka olen koskaan tehnyt. Luulin aluksi, että en tekisi hommaa pitkään, mutta toisin kävi! Nyt takana on yli seitsemän vuotta bloggaamista. 

8.  Sinulla on huikeat seuraaja- ja lukijamäärät, mitä ajattelet asiasta? Ajatteletko seuraajiasi ja lukijoitasi faneinasi?

- En ajattele asiaa sen kummemmin. Joskus vuosia sitten seuraajamäärä tuntui isolta, vaikka määrä oli tietysti paljon pienempi sosiaalisen median kanavien vasta hakiessa muotoaan.  Hevostapahtumissa ja toisinaan muillakin julkisilla paikoilla saatuun huomioon on tottunut, enkä enää kummeksu sitä, kun joku pysäyttää ja tulee juttelemaan. Musta on kiva kuulla erilaisia tarinoita seuraajiltani, sillä vuorovaikutus on parasta somevaikuttajan roolissa.

9. Missä tapahtumissa sinut nähdään tänä vuonna?

- Varmaan kaikissa vähänkään isommissa hevostapahtumissa! Ainakin Horse Fairissa ja Tampereen hevosmessuilla käyn pyörähtämässä. Ainon kansainvälisissä kisoissa toimin keväällä tallimestarina ja yritän kiertää kansallisia kisoja itse kisaajan roolissa koko vuoden ajan niin paljon kuin vaan aika- ja rahatilanne antaa myöden. Kesällä tietysti Finnderby, Hangon Sea Horse Week ja muut isommat kisat on pakko kiertää joko katsojana tai pienempien luokkien kisaajana läpi. Syksyllä teen hommia todennäköisesti taas GP-finaalien, SM-kisojen ja HIHSin parissa, ellen sitten ole paikalla vain katsojana. 

10. Mitkä on sun vinkit uusille ratsastajille ja bloggaajille?

- Kun aloittaa jotain uutta elämässään, kannattaa olla hyvin avoimin mielin liikenteessä. Varsinkin aloittelevan ratsastajan kannattaa pyrkiä löytämään lähipiiristään henkilö, joka on valmis ja kykenevä opettamaan hevosista yhtä jos toista. Kukaan ei ole seppä syntyessään, joten omille epäonnistumisille pitää osata antaa tilaa. Kun myöntää oman kokemattomuutensa, oppii kaikista parhaiten. Sitä se on yhä tässä vaiheessa, kun on melkein 20 vuotta hevosen selässä istunut. Jatkuvaa uuden oppimista, joka päivä.

Kuva otettu Aadan Hevoselämää-blogista, luvan kanssa
Aada ja Marocco

Aadan somet: instagram @aadalatti, snapchat @aadalatti, blogiin pääset napsauttamalla alta

Aadan hevoselämää

Kiitos Aadalle kysymyksiin vastauksista!

xoxo: Sini 

#7 Tallielämä ei ole pelkästään ruusuilla tanssimista

Jos sinulla on sellainen käsitys, että tallilla kaikkia kohdellaan kunniottavasti ja hyvin, olet väärässä. Ympäri Suomea on talleja missä noin joka kuudetta kiusataan tai jätetään porukasta, hänelle tai hänen ratsulleen, tai jommankumman varusteille tehdään ilkivaltaa.

 Kysyin Facebookin Ratsastajat-ryhmässä ratsastajilta heidän kokemuksia ja seuraavat ihmisten kommentit ovat omasta puolestani anonyymeinä.

"Tallikiusaamista olen kokenu muistaakseni vaan yhdellä isolla tallilla (toisen ”yksityisen” lisäksi...). Olin sillon itse varhaisteini. Ensimmäisten iltatuntien jälkeen tallissa ei ollu ketään henkilökuntaan kuuluvaa, eli kiusata sai ihan rauhassa. Muistan viimesen illan sillä tallilla, kun värjöttelin kylmissäni sateessa odottelemassa kyytiä, kun en uskaltanu mennä talliin, äkkiä vaan ponilta varusteet pois ja ulos tallista. Sinä iltana tein päätöksen lopettaa ratsastuksen siellä."

"Nälvimistä, ilkkumista ja porukasta eristämistä oli Turussa eräällä tallilla. Vanhemmat tytöt naureskeli kentän laidalla "Kato ku se näyttää ihan perunasäkiltä, oppis istumaan kunnolla", "Luoja mikä nössö, kun ei uskalla laukata". Eikä vanhemmat hevosten hoitajat antanu itse edes varustaa ennen tuntia/purkaa varusteita pois. Suurinpiirtein samantien ku pääsit selästä alas, tultiin nyhtämään ohjat käsistä. Eikä tämä ees ollu tallilla käytäntönä, vaan kaikki sai itse hoitaa hevosen ennen tai jälkeen tunnin, mutta sitä opettajaa ei vissiin pätkääkään kiinnostanut ,kun ei siihen puuttunut yhtään. Onneksi pääsin muuttamaan Turusta Siilinjärvelle ja alotin ratsastuksen Siilinjärven ratsastuskeskuksessa. Siellä ei kiusattu koskaan, päin vastoin ja heti tuli harrastuksestakin mielekkäämpää. :)"

"Tallilla ilkkumista, muiden asioihin sekaannutaan (ihan yksityisasioihin), syytellään kaikesta, vaikka itse olisikin kyseinen henkilö tehnyt sen."

"Sellainen ärsyttävä nenänvartta pitkin tuijottelu ja ihan turha esittäminen. Luullaan et ollaan muita parempia ja tallustellaan niin ku oltais jotain maailman napoja. Sit sellanen materialistinen vertailu tai sellanen että "Ai tolla on tollaset housut, varmaan jostain marketista."

"Ei kiusaamista ehkä, mutta meidän tallilla yksi vanhempi hevosen omistaja jättää minut ja hevoseni toisen liikuttajan täysin huomiotta. Mitään ei olla hänelle sanottu tai tehty minkä vuoksi hänellä olisi syy niin tehdä. Ei esimerkiksi tervehdi ollenkaan tai jos yrittää ystävällisesti kysyä neuvoa tai muuta vastaavaa niin ei vastaa, katsoo vain tuimasti ja jättää huomiotta. Kaikki muut tallilla tervehtivät, auttavat tarvittaessa ja juttelevat meille ihan normaalisti. Tällaiset henkilöt tappavat aika hyvin tallin ilmapiiriä..."

"Ei ole omakohtainen kokemus mutta tuttavani kokemus; varusteita sotkettiin tervalla (satuloita, suitsia) kypäriin laitettiin tervaa ja kiviä, heiteltiin tavaroita ja sotkettiin loimia ja harjoja."

Ylläolevassa kommentissa itsellä kiehahti yli. Eikö ihmisellä järki sano, että kalliita tavaroita, jotka ovat voineet maksaa jopa yli                       300€ ei sotketa varsinkaan jos ne eivät ole omia. Toivottavasti tekijät saatiin kiinni ja he joutuivat vastuuseen teoistaan. Tuollaista kohtelua, ei toivo kellekkää - eikä toki mitään kiusaamista.

Sain myös kokemuksen kiusaajaporukassa olleelta ihmiseltä.

"Itse olen ollut joskus "hiljainen kiusaaja" tallikiusaajaporukassa. Meillä oli ns. sisäpiiriporukka, joka kiusasi ja nälvi, varsinkin alottelijoita ja vähän arempia henkilöitä. Ikää taisi olla 13v."

Itselläni on hieman kokemusta tallikiusaamisesta. Musta tuntuu,että itse "kiusaaja" ei tajunnut kiusaavansa. Mulle tuli tallilla sellainen fiilis, että yhden-kahden ihmisen mielestä olin samantekevä tallityttö, heidän töidensä orja. Musta tuntui,että mua ei haluttu tallille ja sen takia tallille hoitajapäivinä meno oli musta tosi ikävää. Sain sellasen kuvan,että sen yhden ihmisen mielestä;olin huono ratsastaja, ansaitsin vääriä asioita, joita mun ei olisi pitänyt ansaita. Onneksi mulla oli yksi tallikaveri ylitse muiden - Kira. Hänen kanssa talli-illat meni todella nopeasti ja hyvin. Nykyisellä tallilla Anjalassa kaikki ovat olleet todella suvaitsevaisia ja mukavia. Siellä ykkösjuttu on se, että mä viihdyn siellä ja olen Anjalassa todella tyytyväinen ja otettu siitä,että saan siellä ratsastaa ja viettää tiistai-iltani.

Mun tuntiryhmä eli Satu,Silja ja Enni on kyllä ihan paras ryhmä, mitä ihminen toivoa voi. Niiden kanssa on hyvä heittää juttua ja osataan kuitenkin ottaa asiat vakavasti. Jos joku tekee jonkun virheen, jokainen tsemppaa eikä naura tai ilku. Toki jos on joku hauska tippuminen silloin yleensä nauraa rekotetaan selässä kuin puolihullut; ollaan saatu opettajakin siihen mukaan. :D Aina ensin kuitenkin kysytään,että eikai sattunut yms.. Kaikin puolin aivan mahtavia tyttöjä ja persoonia kaikki kolme!


Kiitos kun luit ja kommentoi ihmeessä oma mielipiteesi postauksesta ja tallikiusaamisesta!
xoxo:Sini