torstai 25. tammikuuta 2018

#6 Kuulumispostaus

Nyt tulossa pitkästä aikaa kuulumispostausta.

Pidin joulukuun taukoa Anjalasta, joulun ja uuden vuoden ajan Lakulta. Nyt on taas normaali rytmi Anjalassa sekä Lakulla.

Lakun kanssa ollaan nyt vaan höntsäilty koko tämä ja viime kuu. On ollut niin huonot pohjat, kun täälläpäin on ollut lämpöasteita, seuraavana päivänä pakkasta ja sitä seuraavana taas lämpöasteita. Ja enemmän olemme mennyt ravihommia, ei olla laukkaa tehty oikeastaan noin kahteen kuukauteen. Ajattelin,että kun ilmat lämpenevät ja tulee valoisampaa, niin mennään pellolla enemmän. Nyt pellolla on niin kovaa lunta, ettei Laku tykkää mennä siellä. Ennen joulua kävimme vielä Annan (ig @teamnarunpyorittajat @anna.i.photography) kanssa ottamassa jouluisia kuvia. Laitan joitain postauksen loppuun, kerro kommenteissa, mistä pidit eniten!

Anjalassa pääsin aloittamaan tauon jälkeen 9.1. Meillä oli puomitunti ja menin "uudella" ponilla Ompulla. Omppu on ollut Anjalassa aiemmin, mutta myyty ja nyt neiti tuli loppuelämäkseen takaisin kotiin; Anjalaan. Omppu on welsh A-poni ja ensimmäistä kertaa menin welshillä.
 Aiheena meillä oli puomit, lyhyemmillä ja pidemmillä väleillä. Ompulla oli ravipuomeille kauhea kiire, mutta lyheni kivasti, kun sitä siltä vaati. Laukassa Ompusta tuli ferrari. Se kiihtyi nollasta sataan sekunnissa. Maria sanoikin mulle, että ota vain lyhyeksi kunnolla, sen ensimmäiset laukat täällä, joten sillä saattaa olla virtaa. Ompusta tuli todella kiva, kun siltä rupesi pyytämään lyhyttä laukkaa. Loppuverkoissa Omppu oli rento, kuunteli ja reagoi mun apuihin.

Seuraavalla viikolla 16.1, meillä oli estetunti ja menin taas Ompulla. Menimme suhteutettua linjaa. Omppu oli ihan elementissään! Alussa en osannut ratsastaa väleihin, kun Omppu menikin yhtä isoilla askeleilla kun hevoset. Heti, kun meillä rupesi toimimaan yhteistyö, Omppu oli todella ihana. Kun rupesimme tulemaan esteitä laukassa, huomasin, että ponin laukka suureni ja suureni kerta kerran jälkeen. Rupesin tekemään voltin ennen estettä ja pidättelin Omppua siinä,eron huomasi heti!! Omppu tuli tosi hienosti takasin voltilla, ja jotenkuten pysyikin sillä temmolla! Eihän tämä korkeus nyt ole tärkeä, kun ensimmäsiä hyppyjä hypittiin, mutta niin hienosti poni pomppasi 60cm. Olin tosi haltioissani, koska ponilla oli niin hieno tekniikka hypyissä!

Tällä viikolla en päässyt Lakulle enkä tunnille, koska mulle tuli muuta menoa.

Menen liikuttamaan Lakua sunnuntaina ja ajattelin mennä maastoon, koska silloin pitäisi olla valoisampaa ja sen vuoksi ehkä mieluisampaa mennä silloin eikä maanantai-iltana umpipimeässä, milloin saisi koko ajan pelätä mistä syöksyy peura tielle ja milloin herään jostakin ojasta, tietoisena siitä, että minulla ei ole mitään hajua missä Laku on.

Mutta nyt näihin jouluaiheisiin kuviin, kiitos kun luit ja kommentoi alas mistä kuvasta pidit eniten ja haluatko lisää tälläisiä kuulumispostauksia.

xoxo:Sini
1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.
                                        Kaikki kuvat tosiaan on kuvannut Anna Ilomäki.

lauantai 20. tammikuuta 2018

#5 Haastettelussa Katri Vesala

Moikka!
Anteeksi blogitauko, mutta mulla on ollut niinsanottu artblock, niinkuin taitelijat sanovat. Mutta tässä pitkästä aikaa postausta.

Olen jo pitkään halunnut haastatella joitakin hevosblogi/somevaikuttajia. Tänään haastattelussa Kylmäverinen Unelma-blogin Katri Vesala!

Katri Vesala on 16-vuotias riihimäkeläinen tyttö. Hän opiskelee Järvenpäässä nuoriso- ja vapaa-ajan ohjauksen perustutkintoa ensimmäisellä vuodella. Katri opiskeli samaa alaa Pieksämäellä, mutta vaihtoi Järveenpäähän matkojen takia.

Katri kiinnostui raveista 2012-2013 välisenä aikana katsoessaan ponilähtöä Riihimäen kesäraveissa. Tavoite kortin suorittamiseen lähti ajatuksesta "Minäkin haluan ajaa tuolla vielä jonain päivänä.". 2013 hän meni Jyväskylään Aamuyön hevostilalle poniravileirille ja sieltä samana kesänä Kokemäen ponikorttikurssille. Katri suoritti kurssin leiriltä löytyvällä lainaponilla ja kurssin jälkeen hänelle alettiin etsimään omaa ponia.
 Hän kävi syksyllä 2013 katsomassa Hankasalmella asti Yiazmiin nimistä tammaa, mikä oli jo kokenut kilpaponi. Se tuli lokakuussa ja oli heillä noin kaksi vuotta, jona aikana se uusi ennätyksenä ja voitti muutamaan otteeseen. Siitä tuli automaatti, jonka jälkeen hän alkoi etsiä itselleen toista ponia ja se löytyi - Springfield Estelle. He vaihtoivat sen Yiazmiiniin,mutta joutuivat palauttamaan ponin takaisin kasvattajalleen sen vaarallisuuden takia. Yiazmiinia he eivät saaneet takaisin, kasvattaja osti Estellen pilkkahintaan heiltä pois. Puhe oli pitkäaikaisesta kodista, mutta kasvattaja laittoi Jaskan (Yiazmiin) myyntiin, heti ensimmäisen varsan jälkeen.
 Sitten he etsivät uutta ponia, nyt ylläpitoon. He löysivät ponin nopeasti punaruunikko 4v tamma Melrose Cherokee, isänä maailmanennätysori. Sen kanssa raviurasta ei kuitenkaan tullut mitään, he kouluttivat ponin ratsuksi, sillä 2016 kevään ja heinäkuussa 2016 se meni takaisin omistajalleen. Sen jälkeen Katrilla ei ole ollut ponia, mutta hän on ajanut ruskealla shetlanninponiori Agnella kilpaa ja maalis-huhtikuussa Katrilla olisi tarkoitus avata starttikausi ja samalla hänen viimeinen ponivuosi.

                               IMG_0264
                                    c. Jani Leinonen

"Raviurheilu merkitsee minulle hienoja hevosia, upeita lähtöjä ja mahdollisesti hyviä kuvia" Katri kertoo. "Joskus pelkkää onnea, jos poni pärjää lähdöissä." Katrin paras ravimuisto on Yiazmiinin ensimmäinen voitto ja startti heiltä 15.12.2013. Agnen ja Katrin ensimmäinen voitto heinäkuussa 2017, vaikkakin ne olivat epäviralliset ravit, on jäänyt Katrille parhaiten mieleen.

 Katri kuvaa paljon ja sai joululahjaksi vuonna 2013 ensimmäisen oman kameran, Nikon D40. Sillä hän kuvasi vuoden pari, kunnes Vermon poniraveissa (vuotta hän ei muista, 2014/2015) kamera itsestään hajosi ja tilalle he joutuivat ostamaan Canon 1200D:n. Sillä ja Tamronin 70-300mm putkella, hän pärjäsi noin vuoden ja 2017 hän osti Canon 7D:n ja Canonin 70-200mm putken. Katri kuvasi aktiivisimmillaan kun Ruusu (Melrose Cherokee) oli heillä, mutta nyt hän kuvaa ehkä kerran - kaksi kolmessa kuukaudessa hevosen puuttumisen vuoksi. Kameraa hän ei kuitenkaan pois voisi myydä, hänelle tulee siitä nimittäin jonkinlainen ahdistustila (jos elää ilman järkkäriä), sillä se on hänen ainoa valttikortti saada blogiin kuvia.

      IMG_0999 
        c.Katja Pylväläinen

Katri kirjoitti aluksi tallipäiväkirjaa Yiazmiinista, mutta ennen pitkää vuonna 2013 hän loi  ensimmäisen bloginsa, mikä lensi nopeasti poistoon. Sinne tuli kirjoiteltua kaikenlaista ilman ajattelua sekä sensuuria. 2014 Katri alkoi kirjoittamaan vakavemmin, kuunteli äikäntunneilla yms. 2015 blogiexpo herätti hänet, hän alkoi panostamaan pikku hiljaa blogiin ja 2016 vuoden jälkeen hän asetti 100 postauksen tavoitteen ja opetteli koodaamaan, jotta hän tekisi enemmän töitä. Tämän vuoden blogiexpoa silmällä pitäen hän on panostanut ulkoasuihinsa, tehnyt ulkopuolisia töitä blogeihin liittyen jne...

Katri ei ole koskaan ole ajatellut seuraajiaan ja lukijoitaan faneina, sillä hänen ajatusmaailmansa ei riitä siihen.Hän ajattelee heitä enemminkin ihmisinä, jotka vain joskus tykkäävät hänen jutuistansa, siksi hän on todella otettu ihanista palautteista.

 Katrin vinkit uusille ponikuskeille ja bloggaajille ovat seuraavanlaiset:
-Varaudu siihen, että päin naamaa ollaan kivoja, mutta selän takana puhutaan pahaa.
- Ole blogissa oma itsesi, älä esitä mitään ja kirjoita silloin, kun tuntuu hyvältä.
-Käytä aikaa asioiden opetteluun, äläkä poista blogiasi ensimmäisen negatiivisen kommentin jälken.
-Ota negatiiviset kommentit huumorilla ja opettele nauramaan kirjottajien kommenteille.

    1U2C3514
      c.Jutta Juutilainen
Katrin voi tavata tänä vuonna maaliskuun blogiexpossa, Helsingin horse fairissa, Hevoset-messuilla,missä hän on myös tähtiblogistina, Playssonnetin mahdollisesti kesällä järjestämällä blogileirillä, ehkäpä myös Helsinki International Horse Showssa.

Katrin somet: snapchat @kylmaunelma, facebook Kylmäverinen Unelma, instagram @kylmaverinenunelma , blogiin pääset napsauttamalla tuosta alta.

Kylmäverinen Unelma 


Kiitos Katrille kysymyksiin vastauksista!

xoxo:Sini

Kommentoi alas, mitä tykkäsit ja liity ihmeessä lukijaksi, tälläisiä on tulossa lisää! Seuraava bloggaajahaastattelu on toivottavasti tulossa Aadan Hevoselämän Aadasta!