tiistai 19. joulukuuta 2017

#4 Viikon 51 kuulumiset

Moikka!
 Nyt olisi tarkoitus kertoa viime viikon heppailuista. Olin tallilla maanantaina, perjantaina ja lauantaina. Maanantaina olin Lakun tallilla, lauantaina ja sunnuntaina olin Saksan tallilla, jossa vuokrasin shetlanninponiori Ekaa parisen kuukautta.

Maanantaina menin tallille siinä uskossa ja luulossa, että menisin Lakun kanssa maasta juttuja, mutta Lakun omistajalla olikin suunnitelmissa pitää mulle tuntia. Me tehtiin puomijuttuja ja kavalettiakin tultiin pari kertaa. Laku meni tosi hyvin, toki oli hieman laiska. Tultiin kolmea puomia ympyrällä ja neljää puomia kaarrolla radan poikki. Ympyräpuomeilla Laku halusi mennä viimeisestä ohi tai todella reunasta. Pari hyvää pätkää saatiin ja siihen lopetettiin työskentely ympyrällä. Sitten jatkettiin kaarrolla radan poikki neljää puomia. Nekin meni todella hyvin, kun sain ensin Lakun lyhentämään askelta yhden askeleen puomeille. Siirrettiin puomeja sillain, että niitä oli vaan kolme ja tulisin niitä laukassa. Laku oli todella tahmea laukannostoissa, joten päätin, että Lakun omistaja tulisi selkään nostamaan laukat, että Laku tajuaisi nostaa laukan eikä pelleilisi. Nostin puomit kavaletiksi ja Laku ja hänen omistajatyttönsä tuli sitten sitä. Heillä meni todella hyvin <3 Menin takaisin selkään ja laukat nousi, mutta vaan kavaletin avulla. Nousipa silti! Sen jälkeen ravattiin loppuravit ja käveltiin ihan viimeiseksi. Olin kyllä tosi tyytyväinen. <3

Perjantaina olin tosiaan Saksan tallilla, kun mun piti kokeilla ajaa Ekaa lauantaisia pikkujouluja varten. Tulin tallille n.klo 16. (kiitos kyydistä Anna (ig:@teamnarunpyorittajat/@annailomaki)) Sen jälkeen haettiin Annan kanssa Eka tarhasta. Sitten harjasin ponin ja mentiin tallin pitäjän seuraksi, kun hän meni syömään. Jäätiin siinä juttelemaan, joten kävin heittämässä Ekan karsinaan. Sen jälkeen, laitoin laskujen mukaan 36kiloa heinää säkkeihin eli 4KG x 9 säkkiä :) Aika meni tosi nopeasti ja kello olikin jo kuusi. Tallihommien jälkeen tultiin siihen tulokseen, että Ekalle tulisi ihan liian raskas taakka viedä umpilumessa mua sekä kärryjä. Joten menin Sohvilla kentällä ja pikkumaastossa. Sohvi oli tosi kiva ja se kuunteli tosi hyvin mua, vaikka olinkin aika pieni siellä selässä. Sen jälkeen vietiin heppoja pihalle ja lähdettiin kotiin.

Lauantaina jatkui samalla tallilla touhut,kyseessä pikkujoulut. Tultiin vähän myöhässä, mutta se ei haitannut. Aluksi syötiin ja höpöteltiin kaikenlaisista asioista. Noin kolmen aikaan mentiin laittamaan heppoja valmiiksi. Mun ei tarvinnut laittaa hevosta valmiiksi, koska mun heppa oli käynyt jo yhdellä pikkulenkillä. Menin maastolenkillä Lamonalla, jolla en ollut koskaan ennen mennyt. Lamona oli kuin issikka vaikka hän ei ollutkaan issikka. Lamonalla oli niin tasaiset liikkeet, että jopa munkin oli helppo pysyä siellä. Minun, joka pompin melkein joka hevosen selässä. Mentiin vain käyntiä ja yksi ravipätkä, koska oli niin liukasta. Lamona oli todella hienosti ja sillä oli vain kiire laukata ja ravata lujempaa. Maastoreissun jälkeen syötiin taas ja juteltiin niitä näitä. Loppuillasta tehtiin iltatalli ja sen jälkeen puhuttiin taas. Sitten lähdettiin kotiin. Oli todella mukava päivä, kiitos vain päivän järjestäjille!

  Kiitos kun luit ja jos haluat nähdä tälläisiä postauksia, niin kommentoi ja liity lukijaksi!

 -Sini

ps. kuvia ei ole,koska kamera on jotenkin oudosti hajalla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti