keskiviikko 14. helmikuuta 2018

#8 Haastattelussa Aada Lätti

Toisena bloggaajahaastattelussa on Aadan hevoelämää-blogin takana oleva Aada Lätti. Tämän postauksen teen kysymys-vastaus-tyyppisesti, koska se tuntuu minusta parhaimmalta tässä tilanteessa. Kysymykset ovat aikalailla samanlaisia, kuin Katrin, toki raviaiheiset kysymykset on vaihdettu ratsastusaiheisiksi.

1. Kuka olet?
- Olen Aada Lätti, 23-vuotias hevosharrastaja Helsingistä. Opiskelen Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa viestintää kolmatta vuotta, ja parhaillaan kirjoitan Pro gradu -tutkielmaani aiheenani yksilön pääomat sosiaalisessa mediassa. Opiskeluiden lisäksi olen kokopäivätöissä finanssialalla, kuntoilen säännöllisesti ja fiiliksen mukaan salilla sekä tietysti vietän vapaa-aikani tallilla hoidellen omaa hevostani Maroccoa.

2.Avaa hieman ratsastushistoriaasi
- Aloitin ratsastuksen 6-vuotiaana paikallisella maalaistallilla, josta siirryin aikanaan ratsastuskouluun. Olen ratsastanut vakituisesti yhteensä kolmessa eri ratsastuskoulussa, joista Solbackan ratsastuskoulu ja Equstom vaikuttivat ratsastushistoriassani eniten. Tuntiratsastajana kävin tunneilla kahdesta neljään kertaa viikossa, minkä lisäksi vuokrasin hevosia ja ratsastelin muiden hevosilla niin paljon kuin sain. Ratsastuskouluaikoina pääsin myös kisaamaan, ensimmäiset tallikisat kävin vuonna 2004 luokkana 40cm. Kisasin sekä koulua että esteitä, esimerkiksi vuonna 2011 sain koko Suomen tuntiratsastajien mestaruuskisoissa junioriluokassa kouluratsastuksessa pronssimitalin. Se oli hieno hetki! Vuonna 2011 kisasin paljon Tahko Areenan hevosilla, yhdessä päivässä saattoi tulla kymmenenkin starttia ja luokat olivat kaikkea 60cm:istä 120cm:iin. Vuonna 2011 ja 2012 olin töissä ulkomailla hevoshommissa kansainvälisillä myyntitalleilla Nina Fagerströmin opissa ja opin ihan valtavasti hevosista, ratsastuksesta ja maailmasta ylipäänsä. tässä välissä mulla oli ylläpidossa eräs sympaattinen tamma, joka on nykyään menestynyt estehevonen junioriluokissa. Samana vuonna eli vuonna 2012 loukkaannuin hevosten parissa, mutta parin kuukauden päästä sain jo ensimmäisen oman hevoseni Champin. Champin kanssa vietin neljä vuotta elämästäni, kunnes vuonna 2017 myin sen valmentajalleni ja ostin tilalle uuden hevoseni Maroccon. Maroccon kanssa olemme päässeet kisaamaan nyt 120cm luokissa, se on 8-vuotiaaksi kääntynyt kiltti ja sympaattinen ruuna.

Kuva:Vilma T
Aada ja Maco
3. Milloin kiinnostuit hevosista ja ratsastuksesta?
- Kiinnostuin hevosista ihan pienenä, mutta ratsastuksen aloitin silloisen parhaan ystäväni innostamana 6 vuotiaana. Kävimme yhdessä paikallisella maalaistallilla, lähinnä maastoilemassa taluttajan kanssa.

4. Ratsastus - mitä se merkitsee sinulle?
- Tämä on todella laaja kysymys, johon ei ole yksiselitteistä vastausta. Ratsastus tai hevoset ylipäänsä ovat mulle elämäntapa, eivät harrastus. Suunnittelen arkeni hevosmenojen mukaan, enkä pysty ajattelemaan normaalia arkea ilman hevosenomistajuuden tuomaa lisää. Hevoset ovat voimavara, sillä ne antavat vähintään yhtä paljon kuin ottavat. Olen todella kiitollinen siitä, että mulla on ollut niin paljon mahdollisuuksia harrastushistoriassani.

5. Mikä on jäänyt sun mieleen tai on sun paras heppakokemus?
- En pysty nimetä yhtä ja ainoaa parasta ratsastus- tai hevoskokemusta, koska niitä on ihan valtavan paljon. Olen ratsastanut 17 vuotta (joista viimeiset 10 vuotta lähes päivittäin tallilla), joten tähän väliin on mahtunut oikeasti paljon uskomattoman hienoja hetkiä. Kokemuksia ulkomailta, uusia ystäviä, vastuutehtäviä kisoissa kansainväliselle tasolle asti, kisaratoja, joskus menestystäkin ja tietysti niitä virheitä ja mokia, joista on oppinut paljon. Ja ihan pelkästään hetkiä oman hevosystävän kanssa. Niitä, kun on saanut tuntiratsastajana harjata sitä omaa hoitohevostaan ja kirjoittaa hoitopakkiin hevosen nimen.

6.  Maco ja Champ - mitä eroavaisuuksia hepoissa on ja oletko huomannut että toisen kanssa sinulla olisi ollut enemmän ja isompia tavotteita?
- Maco ja Champ ovat oikeastaan ihan erilaiset hevostuttavuudet. Molemmat ovat perusluonteeltaan kilttejä ja viisaita, mutta muuten niissä on paljon eroavaisuuksia. Champ on sellainen sählä, joka innostuu kaikesta: se rakastaa maastoilla ja se näyttää sen todella vahvasti innostuessaan valtavasti. Kisapaikoilla se on viilipytty ja sitä pystyy käsittelemään kuka tahansa. Se nauttii huomiosta ja esiintymisestä muille. Se on aika kompaktin mallinen, joten sille esimerkiksi askeleen lyhentäminen on helppoa esteiden välissä. Se haluaa pysyä irti puomeista ja on ehkä vähän herkkä, eli rokottaa ratsastajan suurista virheistä. Opetusmestarina se on maailman parhain, enkä vaihtaisi pois yhtään hetkeä, jonka sen kanssa vietin!

Maco on ehkä vähän vähemmän eläväinen persoona. Sekin on lungi kaveri, jolla pystyy ratsastamaan kuka tahansa kokemattomampikin, mutta se ei anna mitään ilmaiseksi - kuten ei Champkaan. Se on kuitenkin vähän tasaisempi ja suoraviivaisempi ratsastaessa. Yhtä lailla se on esteillä vielä paljon Champia kokemattomampi, mikä näkyy sen ratsastettavuudessa. Toisaalta se on paljon enemmän "easy going" ja anteeksiantavampi kuin Champ. Se tarvitsee vielä paljon voimaa ja jumppaa, jotta se pystyisi ottamaan kaiken kapasiteettinsa esteillä käyttöönsä. Kisapaikalla Maco on välillä todella sählä, se ei meinaa pysyä paikallaan ja huutelee muille hevosille. Se rakastaa myös maastoilla, mutta ei osoita sitä niin selvästi kuin Champ - se ei esimerkiksi villiinny pellolla. 

Tunsin Champin neljän vuoden jälkeen kuin omat taskuni, mutta Macon kanssa me vasta tutustumme toisiimme näin puolen vuoden jälkeen. Champin kanssa junnasin vuosia 110cm-tasolla, joten lopulta mulla ei ollut sen kanssa mitään kilpailullisia tavoitteita pitkälle tulevaisuuteen. Macon kanssa toivon kisaavani tällä kaudella 120cm tasolla puhtaita ja siistejä ratoja, jotta se voisi siirtyä ensi kaudella mahdollisesti 130cm luokkiin esimerkiksi valmentajani kanssa, jonka jälkeen voisin mennä sillä sitä korkeutta joskus tulevaisuudessa itse. Aika näyttää, milloin sen aika on - vai onko koskaan. Toivottavasti!
Kuva otettu Aadan Hevoselämää-blogista,luvan kanssa
Aada ja Champ
7. Kuinka päädyit pitämään blogia?
- Olen aina tykännyt erilaisista trendeistä, mitkä liittyvät hevosiin. Junnuna harrastimme vihkotalleja yhdessä muiden hoitajien kanssa ratsastuskoulussa. Leikin kotona keppihevosilla. Siitä siirryin virtuaalitallien maailmaan ja tallini.fi-sivustolle, joka toi paljon iloa elämään. Kun blogit tulivat suosituksi, halusin alkaa kokeilemaan onneani. Aadan hevoselämää -blogi on ensimmäinen ja ainoa blogi, jonka olen koskaan tehnyt. Luulin aluksi, että en tekisi hommaa pitkään, mutta toisin kävi! Nyt takana on yli seitsemän vuotta bloggaamista. 

8.  Sinulla on huikeat seuraaja- ja lukijamäärät, mitä ajattelet asiasta? Ajatteletko seuraajiasi ja lukijoitasi faneinasi?
- En ajattele asiaa sen kummemmin. Joskus vuosia sitten seuraajamäärä tuntui isolta, vaikka määrä oli tietysti paljon pienempi sosiaalisen median kanavien vasta hakiessa muotoaan.  Hevostapahtumissa ja toisinaan muillakin julkisilla paikoilla saatuun huomioon on tottunut, enkä enää kummeksu sitä, kun joku pysäyttää ja tulee juttelemaan. Musta on kiva kuulla erilaisia tarinoita seuraajiltani, sillä vuorovaikutus on parasta somevaikuttajan roolissa.

9. Missä tapahtumissa sinut nähdään tänä vuonna?
- Varmaan kaikissa vähänkään isommissa hevostapahtumissa! Ainakin Horse Fairissa ja Tampereen hevosmessuilla käyn pyörähtämässä. Ainon kansainvälisissä kisoissa toimin keväällä tallimestarina ja yritän kiertää kansallisia kisoja itse kisaajan roolissa koko vuoden ajan niin paljon kuin vaan aika- ja rahatilanne antaa myöden. Kesällä tietysti Finnderby, Hangon Sea Horse Week ja muut isommat kisat on pakko kiertää joko katsojana tai pienempien luokkien kisaajana läpi. Syksyllä teen hommia todennäköisesti taas GP-finaalien, SM-kisojen ja HIHSin parissa, ellen sitten ole paikalla vain katsojana. 

10. Mitkä on sun vinkit uusille ratsastajille ja bloggaajille?
- Kun aloittaa jotain uutta elämässään, kannattaa olla hyvin avoimin mielin liikenteessä. Varsinkin aloittelevan ratsastajan kannattaa pyrkiä löytämään lähipiiristään henkilö, joka on valmis ja kykenevä opettamaan hevosista yhtä jos toista. Kukaan ei ole seppä syntyessään, joten omille epäonnistumisille pitää osata antaa tilaa. Kun myöntää oman kokemattomuutensa, oppii kaikista parhaiten. Sitä se on yhä tässä vaiheessa, kun on melkein 20 vuotta hevosen selässä istunut. Jatkuvaa uuden oppimista, joka päivä.

Kuva otettu Aadan Hevoselämää-blogista, luvan kanssa
Aada ja Marocco
Aadan somet: instagram @aadalatti, snapchat @aadalatti, blogiin pääset napsauttamalla alta

Kiitos Aadalle kysymyksiin vastauksista!

xoxo: Sini 

torstai 8. helmikuuta 2018

#7 Tallielämä ei ole pelkästään ruusuilla tanssimista

Jos sinulla on sellainen käsitys, että tallilla kaikkia kohdellaan kunniottavasti ja hyvin, olet väärässä. Ympäri Suomea on talleja missä noin joka kuudetta kiusataan tai jätetään porukasta, hänelle tai hänen ratsulleen, tai jommankumman varusteille tehdään ilkivaltaa.

 Kysyin Facebookin Ratsastajat-ryhmässä ratsastajilta heidän kokemuksia ja seuraavat ihmisten kommentit ovat omasta puolestani anonyymeinä.

"Tallikiusaamista olen kokenu muistaakseni vaan yhdellä isolla tallilla (toisen ”yksityisen” lisäksi...). Olin sillon itse varhaisteini. Ensimmäisten iltatuntien jälkeen tallissa ei ollu ketään henkilökuntaan kuuluvaa, eli kiusata sai ihan rauhassa. Muistan viimesen illan sillä tallilla, kun värjöttelin kylmissäni sateessa odottelemassa kyytiä, kun en uskaltanu mennä talliin, äkkiä vaan ponilta varusteet pois ja ulos tallista. Sinä iltana tein päätöksen lopettaa ratsastuksen siellä."

"Nälvimistä, ilkkumista ja porukasta eristämistä oli Turussa eräällä tallilla. Vanhemmat tytöt naureskeli kentän laidalla "Kato ku se näyttää ihan perunasäkiltä, oppis istumaan kunnolla", "Luoja mikä nössö, kun ei uskalla laukata". Eikä vanhemmat hevosten hoitajat antanu itse edes varustaa ennen tuntia/purkaa varusteita pois. Suurinpiirtein samantien ku pääsit selästä alas, tultiin nyhtämään ohjat käsistä. Eikä tämä ees ollu tallilla käytäntönä, vaan kaikki sai itse hoitaa hevosen ennen tai jälkeen tunnin, mutta sitä opettajaa ei vissiin pätkääkään kiinnostanut ,kun ei siihen puuttunut yhtään. Onneksi pääsin muuttamaan Turusta Siilinjärvelle ja alotin ratsastuksen Siilinjärven ratsastuskeskuksessa. Siellä ei kiusattu koskaan, päin vastoin ja heti tuli harrastuksestakin mielekkäämpää. :)"

"Tallilla ilkkumista, muiden asioihin sekaannutaan (ihan yksityisasioihin), syytellään kaikesta, vaikka itse olisikin kyseinen henkilö tehnyt sen."

"Sellainen ärsyttävä nenänvartta pitkin tuijottelu ja ihan turha esittäminen. Luullaan et ollaan muita parempia ja tallustellaan niin ku oltais jotain maailman napoja. Sit sellanen materialistinen vertailu tai sellanen että "Ai tolla on tollaset housut, varmaan jostain marketista."

"Ei kiusaamista ehkä, mutta meidän tallilla yksi vanhempi hevosen omistaja jättää minut ja hevoseni toisen liikuttajan täysin huomiotta. Mitään ei olla hänelle sanottu tai tehty minkä vuoksi hänellä olisi syy niin tehdä. Ei esimerkiksi tervehdi ollenkaan tai jos yrittää ystävällisesti kysyä neuvoa tai muuta vastaavaa niin ei vastaa, katsoo vain tuimasti ja jättää huomiotta. Kaikki muut tallilla tervehtivät, auttavat tarvittaessa ja juttelevat meille ihan normaalisti. Tällaiset henkilöt tappavat aika hyvin tallin ilmapiiriä..."

"Ei ole omakohtainen kokemus mutta tuttavani kokemus; varusteita sotkettiin tervalla (satuloita, suitsia) kypäriin laitettiin tervaa ja kiviä, heiteltiin tavaroita ja sotkettiin loimia ja harjoja."

Ylläolevassa kommentissa itsellä kiehahti yli. Eikö ihmisellä järki sano, että kalliita tavaroita, jotka ovat voineet maksaa jopa yli                       300€ ei sotketa varsinkaan jos ne eivät ole omia. Toivottavasti tekijät saatiin kiinni ja he joutuivat vastuuseen teoistaan. Tuollaista kohtelua, ei toivo kellekkää - eikä toki mitään kiusaamista.

Sain myös kokemuksen kiusaajaporukassa olleelta ihmiseltä.

"Itse olen ollut joskus "hiljainen kiusaaja" tallikiusaajaporukassa. Meillä oli ns. sisäpiiriporukka, joka kiusasi ja nälvi, varsinkin alottelijoita ja vähän arempia henkilöitä. Ikää taisi olla 13v."

Itselläni on hieman kokemusta tallikiusaamisesta. Musta tuntuu,että itse "kiusaaja" ei tajunnut kiusaavansa. Mulle tuli tallilla sellainen fiilis, että yhden-kahden ihmisen mielestä olin samantekevä tallityttö, heidän töidensä orja. Musta tuntui,että mua ei haluttu tallille ja sen takia tallille hoitajapäivinä meno oli musta tosi ikävää. Sain sellasen kuvan,että sen yhden ihmisen mielestä;olin huono ratsastaja, ansaitsin vääriä asioita, joita mun ei olisi pitänyt ansaita. Onneksi mulla oli yksi tallikaveri ylitse muiden - Kira. Hänen kanssa talli-illat meni todella nopeasti ja hyvin. Nykyisellä tallilla Anjalassa kaikki ovat olleet todella suvaitsevaisia ja mukavia. Siellä ykkösjuttu on se, että mä viihdyn siellä ja olen Anjalassa todella tyytyväinen ja otettu siitä,että saan siellä ratsastaa ja viettää tiistai-iltani.

Mun tuntiryhmä eli Satu,Silja ja Enni on kyllä ihan paras ryhmä, mitä ihminen toivoa voi. Niiden kanssa on hyvä heittää juttua ja osataan kuitenkin ottaa asiat vakavasti. Jos joku tekee jonkun virheen, jokainen tsemppaa eikä naura tai ilku. Toki jos on joku hauska tippuminen silloin yleensä nauraa rekotetaan selässä kuin puolihullut; ollaan saatu opettajakin siihen mukaan. :D Aina ensin kuitenkin kysytään,että eikai sattunut yms.. Kaikin puolin aivan mahtavia tyttöjä ja persoonia kaikki kolme!


Kiitos kun luit ja kommentoi ihmeessä oma mielipiteesi postauksesta ja tallikiusaamisesta!
xoxo:Sini

torstai 25. tammikuuta 2018

#6 Kuulumispostaus

Nyt tulossa pitkästä aikaa kuulumispostausta.

Pidin joulukuun taukoa Anjalasta, joulun ja uuden vuoden ajan Lakulta. Nyt on taas normaali rytmi Anjalassa sekä Lakulla.

Lakun kanssa ollaan nyt vaan höntsäilty koko tämä ja viime kuu. On ollut niin huonot pohjat, kun täälläpäin on ollut lämpöasteita, seuraavana päivänä pakkasta ja sitä seuraavana taas lämpöasteita. Ja enemmän olemme mennyt ravihommia, ei olla laukkaa tehty oikeastaan noin kahteen kuukauteen. Ajattelin,että kun ilmat lämpenevät ja tulee valoisampaa, niin mennään pellolla enemmän. Nyt pellolla on niin kovaa lunta, ettei Laku tykkää mennä siellä. Ennen joulua kävimme vielä Annan (ig @teamnarunpyorittajat @anna.i.photography) kanssa ottamassa jouluisia kuvia. Laitan joitain postauksen loppuun, kerro kommenteissa, mistä pidit eniten!

Anjalassa pääsin aloittamaan tauon jälkeen 9.1. Meillä oli puomitunti ja menin "uudella" ponilla Ompulla. Omppu on ollut Anjalassa aiemmin, mutta myyty ja nyt neiti tuli loppuelämäkseen takaisin kotiin; Anjalaan. Omppu on welsh A-poni ja ensimmäistä kertaa menin welshillä.
 Aiheena meillä oli puomit, lyhyemmillä ja pidemmillä väleillä. Ompulla oli ravipuomeille kauhea kiire, mutta lyheni kivasti, kun sitä siltä vaati. Laukassa Ompusta tuli ferrari. Se kiihtyi nollasta sataan sekunnissa. Maria sanoikin mulle, että ota vain lyhyeksi kunnolla, sen ensimmäiset laukat täällä, joten sillä saattaa olla virtaa. Ompusta tuli todella kiva, kun siltä rupesi pyytämään lyhyttä laukkaa. Loppuverkoissa Omppu oli rento, kuunteli ja reagoi mun apuihin.

Seuraavalla viikolla 16.1, meillä oli estetunti ja menin taas Ompulla. Menimme suhteutettua linjaa. Omppu oli ihan elementissään! Alussa en osannut ratsastaa väleihin, kun Omppu menikin yhtä isoilla askeleilla kun hevoset. Heti, kun meillä rupesi toimimaan yhteistyö, Omppu oli todella ihana. Kun rupesimme tulemaan esteitä laukassa, huomasin, että ponin laukka suureni ja suureni kerta kerran jälkeen. Rupesin tekemään voltin ennen estettä ja pidättelin Omppua siinä,eron huomasi heti!! Omppu tuli tosi hienosti takasin voltilla, ja jotenkuten pysyikin sillä temmolla! Eihän tämä korkeus nyt ole tärkeä, kun ensimmäsiä hyppyjä hypittiin, mutta niin hienosti poni pomppasi 60cm. Olin tosi haltioissani, koska ponilla oli niin hieno tekniikka hypyissä!

Tällä viikolla en päässyt Lakulle enkä tunnille, koska mulle tuli muuta menoa.

Menen liikuttamaan Lakua sunnuntaina ja ajattelin mennä maastoon, koska silloin pitäisi olla valoisampaa ja sen vuoksi ehkä mieluisampaa mennä silloin eikä maanantai-iltana umpipimeässä, milloin saisi koko ajan pelätä mistä syöksyy peura tielle ja milloin herään jostakin ojasta, tietoisena siitä, että minulla ei ole mitään hajua missä Laku on.

Mutta nyt näihin jouluaiheisiin kuviin, kiitos kun luit ja kommentoi alas mistä kuvasta pidit eniten ja haluatko lisää tälläisiä kuulumispostauksia.

xoxo:Sini
1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.
                                        Kaikki kuvat tosiaan on kuvannut Anna Ilomäki.

lauantai 20. tammikuuta 2018

#5 Haastettelussa Katri Vesala

Moikka!
Anteeksi blogitauko, mutta mulla on ollut niinsanottu artblock, niinkuin taitelijat sanovat. Mutta tässä pitkästä aikaa postausta.

Olen jo pitkään halunnut haastatella joitakin hevosblogi/somevaikuttajia. Tänään haastattelussa Kylmäverinen Unelma-blogin Katri Vesala!

Katri Vesala on 16-vuotias riihimäkeläinen tyttö. Hän opiskelee Järvenpäässä nuoriso- ja vapaa-ajan ohjauksen perustutkintoa ensimmäisellä vuodella. Katri opiskeli samaa alaa Pieksämäellä, mutta vaihtoi Järveenpäähän matkojen takia.

Katri kiinnostui raveista 2012-2013 välisenä aikana katsoessaan ponilähtöä Riihimäen kesäraveissa. Tavoite kortin suorittamiseen lähti ajatuksesta "Minäkin haluan ajaa tuolla vielä jonain päivänä.". 2013 hän meni Jyväskylään Aamuyön hevostilalle poniravileirille ja sieltä samana kesänä Kokemäen ponikorttikurssille. Katri suoritti kurssin leiriltä löytyvällä lainaponilla ja kurssin jälkeen hänelle alettiin etsimään omaa ponia.
 Hän kävi syksyllä 2013 katsomassa Hankasalmella asti Yiazmiin nimistä tammaa, mikä oli jo kokenut kilpaponi. Se tuli lokakuussa ja oli heillä noin kaksi vuotta, jona aikana se uusi ennätyksenä ja voitti muutamaan otteeseen. Siitä tuli automaatti, jonka jälkeen hän alkoi etsiä itselleen toista ponia ja se löytyi - Springfield Estelle. He vaihtoivat sen Yiazmiiniin,mutta joutuivat palauttamaan ponin takaisin kasvattajalleen sen vaarallisuuden takia. Yiazmiinia he eivät saaneet takaisin, kasvattaja osti Estellen pilkkahintaan heiltä pois. Puhe oli pitkäaikaisesta kodista, mutta kasvattaja laittoi Jaskan (Yiazmiin) myyntiin, heti ensimmäisen varsan jälkeen.
 Sitten he etsivät uutta ponia, nyt ylläpitoon. He löysivät ponin nopeasti punaruunikko 4v tamma Melrose Cherokee, isänä maailmanennätysori. Sen kanssa raviurasta ei kuitenkaan tullut mitään, he kouluttivat ponin ratsuksi, sillä 2016 kevään ja heinäkuussa 2016 se meni takaisin omistajalleen. Sen jälkeen Katrilla ei ole ollut ponia, mutta hän on ajanut ruskealla shetlanninponiori Agnella kilpaa ja maalis-huhtikuussa Katrilla olisi tarkoitus avata starttikausi ja samalla hänen viimeinen ponivuosi.

                               IMG_0264
                                    c. Jani Leinonen

"Raviurheilu merkitsee minulle hienoja hevosia, upeita lähtöjä ja mahdollisesti hyviä kuvia" Katri kertoo. "Joskus pelkkää onnea, jos poni pärjää lähdöissä." Katrin paras ravimuisto on Yiazmiinin ensimmäinen voitto ja startti heiltä 15.12.2013. Agnen ja Katrin ensimmäinen voitto heinäkuussa 2017, vaikkakin ne olivat epäviralliset ravit, on jäänyt Katrille parhaiten mieleen.

 Katri kuvaa paljon ja sai joululahjaksi vuonna 2013 ensimmäisen oman kameran, Nikon D40. Sillä hän kuvasi vuoden pari, kunnes Vermon poniraveissa (vuotta hän ei muista, 2014/2015) kamera itsestään hajosi ja tilalle he joutuivat ostamaan Canon 1200D:n. Sillä ja Tamronin 70-300mm putkella, hän pärjäsi noin vuoden ja 2017 hän osti Canon 7D:n ja Canonin 70-200mm putken. Katri kuvasi aktiivisimmillaan kun Ruusu (Melrose Cherokee) oli heillä, mutta nyt hän kuvaa ehkä kerran - kaksi kolmessa kuukaudessa hevosen puuttumisen vuoksi. Kameraa hän ei kuitenkaan pois voisi myydä, hänelle tulee siitä nimittäin jonkinlainen ahdistustila (jos elää ilman järkkäriä), sillä se on hänen ainoa valttikortti saada blogiin kuvia.

      IMG_0999 
        c.Katja Pylväläinen

Katri kirjoitti aluksi tallipäiväkirjaa Yiazmiinista, mutta ennen pitkää vuonna 2013 hän loi  ensimmäisen bloginsa, mikä lensi nopeasti poistoon. Sinne tuli kirjoiteltua kaikenlaista ilman ajattelua sekä sensuuria. 2014 Katri alkoi kirjoittamaan vakavemmin, kuunteli äikäntunneilla yms. 2015 blogiexpo herätti hänet, hän alkoi panostamaan pikku hiljaa blogiin ja 2016 vuoden jälkeen hän asetti 100 postauksen tavoitteen ja opetteli koodaamaan, jotta hän tekisi enemmän töitä. Tämän vuoden blogiexpoa silmällä pitäen hän on panostanut ulkoasuihinsa, tehnyt ulkopuolisia töitä blogeihin liittyen jne...

Katri ei ole koskaan ole ajatellut seuraajiaan ja lukijoitaan faneina, sillä hänen ajatusmaailmansa ei riitä siihen.Hän ajattelee heitä enemminkin ihmisinä, jotka vain joskus tykkäävät hänen jutuistansa, siksi hän on todella otettu ihanista palautteista.

 Katrin vinkit uusille ponikuskeille ja bloggaajille ovat seuraavanlaiset:
-Varaudu siihen, että päin naamaa ollaan kivoja, mutta selän takana puhutaan pahaa.
- Ole blogissa oma itsesi, älä esitä mitään ja kirjoita silloin, kun tuntuu hyvältä.
-Käytä aikaa asioiden opetteluun, äläkä poista blogiasi ensimmäisen negatiivisen kommentin jälken.
-Ota negatiiviset kommentit huumorilla ja opettele nauramaan kirjottajien kommenteille.

    1U2C3514
      c.Jutta Juutilainen
Katrin voi tavata tänä vuonna maaliskuun blogiexpossa, Helsingin horse fairissa, Hevoset-messuilla,missä hän on myös tähtiblogistina, Playssonnetin mahdollisesti kesällä järjestämällä blogileirillä, ehkäpä myös Helsinki International Horse Showssa.

Katrin somet: snapchat @kylmaunelma, facebook Kylmäverinen Unelma, instagram @kylmaverinenunelma , blogiin pääset napsauttamalla tuosta alta.

Kylmäverinen Unelma 


Kiitos Katrille kysymyksiin vastauksista!

xoxo:Sini

Kommentoi alas, mitä tykkäsit ja liity ihmeessä lukijaksi, tälläisiä on tulossa lisää! Seuraava bloggaajahaastattelu on toivottavasti tulossa Aadan Hevoselämän Aadasta!

tiistai 19. joulukuuta 2017

#4 Viikon 51 kuulumiset

Moikka!
 Nyt olisi tarkoitus kertoa viime viikon heppailuista. Olin tallilla maanantaina, perjantaina ja lauantaina. Maanantaina olin Lakun tallilla, lauantaina ja sunnuntaina olin Saksan tallilla, jossa vuokrasin shetlanninponiori Ekaa parisen kuukautta.

Maanantaina menin tallille siinä uskossa ja luulossa, että menisin Lakun kanssa maasta juttuja, mutta Lakun omistajalla olikin suunnitelmissa pitää mulle tuntia. Me tehtiin puomijuttuja ja kavalettiakin tultiin pari kertaa. Laku meni tosi hyvin, toki oli hieman laiska. Tultiin kolmea puomia ympyrällä ja neljää puomia kaarrolla radan poikki. Ympyräpuomeilla Laku halusi mennä viimeisestä ohi tai todella reunasta. Pari hyvää pätkää saatiin ja siihen lopetettiin työskentely ympyrällä. Sitten jatkettiin kaarrolla radan poikki neljää puomia. Nekin meni todella hyvin, kun sain ensin Lakun lyhentämään askelta yhden askeleen puomeille. Siirrettiin puomeja sillain, että niitä oli vaan kolme ja tulisin niitä laukassa. Laku oli todella tahmea laukannostoissa, joten päätin, että Lakun omistaja tulisi selkään nostamaan laukat, että Laku tajuaisi nostaa laukan eikä pelleilisi. Nostin puomit kavaletiksi ja Laku ja hänen omistajatyttönsä tuli sitten sitä. Heillä meni todella hyvin <3 Menin takaisin selkään ja laukat nousi, mutta vaan kavaletin avulla. Nousipa silti! Sen jälkeen ravattiin loppuravit ja käveltiin ihan viimeiseksi. Olin kyllä tosi tyytyväinen. <3

Perjantaina olin tosiaan Saksan tallilla, kun mun piti kokeilla ajaa Ekaa lauantaisia pikkujouluja varten. Tulin tallille n.klo 16. (kiitos kyydistä Anna (ig:@teamnarunpyorittajat/@annailomaki)) Sen jälkeen haettiin Annan kanssa Eka tarhasta. Sitten harjasin ponin ja mentiin tallin pitäjän seuraksi, kun hän meni syömään. Jäätiin siinä juttelemaan, joten kävin heittämässä Ekan karsinaan. Sen jälkeen, laitoin laskujen mukaan 36kiloa heinää säkkeihin eli 4KG x 9 säkkiä :) Aika meni tosi nopeasti ja kello olikin jo kuusi. Tallihommien jälkeen tultiin siihen tulokseen, että Ekalle tulisi ihan liian raskas taakka viedä umpilumessa mua sekä kärryjä. Joten menin Sohvilla kentällä ja pikkumaastossa. Sohvi oli tosi kiva ja se kuunteli tosi hyvin mua, vaikka olinkin aika pieni siellä selässä. Sen jälkeen vietiin heppoja pihalle ja lähdettiin kotiin.

Lauantaina jatkui samalla tallilla touhut,kyseessä pikkujoulut. Tultiin vähän myöhässä, mutta se ei haitannut. Aluksi syötiin ja höpöteltiin kaikenlaisista asioista. Noin kolmen aikaan mentiin laittamaan heppoja valmiiksi. Mun ei tarvinnut laittaa hevosta valmiiksi, koska mun heppa oli käynyt jo yhdellä pikkulenkillä. Menin maastolenkillä Lamonalla, jolla en ollut koskaan ennen mennyt. Lamona oli kuin issikka vaikka hän ei ollutkaan issikka. Lamonalla oli niin tasaiset liikkeet, että jopa munkin oli helppo pysyä siellä. Minun, joka pompin melkein joka hevosen selässä. Mentiin vain käyntiä ja yksi ravipätkä, koska oli niin liukasta. Lamona oli todella hienosti ja sillä oli vain kiire laukata ja ravata lujempaa. Maastoreissun jälkeen syötiin taas ja juteltiin niitä näitä. Loppuillasta tehtiin iltatalli ja sen jälkeen puhuttiin taas. Sitten lähdettiin kotiin. Oli todella mukava päivä, kiitos vain päivän järjestäjille!

  Kiitos kun luit ja jos haluat nähdä tälläisiä postauksia, niin kommentoi ja liity lukijaksi!

 -Sini

ps. kuvia ei ole,koska kamera on jotenkin oudosti hajalla

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

#3 Uusi banneri

Moikka! 
Kuten ehkä huomasitte, sain blogiin bannerin! Siitä kiitos Pihlalle, joka pitää blogia, joka löytyy osoitteesta https://viisiaskellajia.blogspot.fi/ 

Kuvista kiitos Sandra! (instagram: @sandrakallio ja @teamjuhala) 

Banneri on niiiiin hieno, että en sanoin osaa kuvailla! 


Mitä mieltä te ootte?

-Sini

#2 Itsenäinen Suomi 100-vuotta

Sodassa he olivat tärkeitä. Ei ehkä tärkeimpiä, mutta tärkeitä kuitenkin. Nimittäin Suomenhevoset.

Tuo vahva, lempeä ja pelokas rotu palveli sotilaita sodan ajan, viimeiseen hengenvetoon asti. Talvisodan aikana menehtyi 7200 hevosta, joista 4000 vihollistulessa.

 Suomalainen sotilas tunsi suoranaista aseveljeyttä mukanaan olleita hevosia kohtaan. Hevosia pidettiin tavallaan sodan sijaiskärsijöinä. Niistä pidettiin mahdollisimman hyvää huolta, vaikka ravinnosta oli välillä puutetta. Hevosia jaloiteltiin kylminä pakkasöinä, niille hankittiin heinää ja rehua joskus oma henki vaarantaen. Hevosille tehtiin korsutallit, mikäli oltiin paikalla pidemmän aikaa. Liikkeellä oltaessa riitti paikka puiden alla. Huoltohevoset oppivat pian reitin, jota pitkin muonaa päivittäin kuljetettiin. Ajomiehen haavoittuessa hevonen osasi palata yksin tuttuun asemapaikkaan. Hevonen saattoi tällöin pelastaa ajomiehen hengen. Tutun hevosen haavoittuminen tai kuoleminen oli aina raskasta. Suomenhevonen osoittautui hyvin luotettavaksi ja kestäväksi sodan ajan olosuhteissa.

Kiitos suomenhevosille sotavuosien panoksesta. Kunnianosoitus talvi- ja jatkosodissa kuolleille 22 249 hevoselle sekä 110 090 sodissa haavoittuneille hevosille.– Suomenhevonen, Suomen puolesta

                                                                     "Kuule
ollaan vielä tämä kesä
Peter Pan
Juostaan
likaisin jalkapohjin
tulisin kavioin
karkuun tiimalasin tarinaa
Aamut auringossa
kasteiset varpaat
valkoaidan lauma
uneliaassa
kehräävässä
kesäpäivässä
Apila tuoksuu
rypsi kukkii kultamerenä,
juttelee, surisee hyönteisinä
Hevosen olemus ympärillä
lämmin kylki
rauhallinen hengitys
hiljainen hörinä
kosketuksina iholla
Ruohonvihreää farkkushortseissa
mutainen viiru poskella
kesäsade kyynelinä kasvoilla
Ratomonlehtiä ja liinaharjaa
Nukahdamme
hevosen silmiin
pumpulipilviin
sateenkaarilauluun
auringon lauluun
villiin laukkaan pikkuteillä,
kaviot kolkutellen maan
salaisia ovia
Kesä,
se jatkuu elokuun usvaöihin…
Miten taivaallista onkaan
halata
märkää tammaa
suoraan sydämeen"
-Katti Kamala
Rauhaisaa itsenäisyyspäivää ja rakkaille suomenhevosille isoimmat rapsutukset!
Kuvahaun tulos haulle suomenhevonen sodassa runo